Motorgan.fi
Kaikkea autoista ja liikenteestä

Kiinteistönhoitoa

maanantai, 22 tammikuu 2018 17:11 by Keijo
Lumityöt on kyllä kovaa hommaa. Viime viikollakin piti pari kertaa keskellä yötä herätä ja lähteä auraamaan, mutta sitähän se laadukas kiinteistönhoito on, että yölläkin tehdään töitä. Onneksi on asianmukainen kalusto, jolla on miltei ilo työskennellä.

Pelkkää kiitosta ei silti saa asiakkailtakaan. Eräässäkin rakennuksessa on yksi insinööritoimisto, jolla on parhaillaan käynnissä julkisivuremontti. Eihän se nyt minun vikani ole, jos julkisivumaalaus muka kärsii, kun lumi pöllyää ja piha puhdistuu.

Sitten on autokoulu, joka haluaa parkkiruutunsa aivan puhtaaksi lumesta. Sen ehkä jotenkin ymmärtääkin, eiväthän he asiakkaitaan voi loskassa kävelyttää. Hyvä kiinteistöhuolto ottaa kyllä tällaiset tapaukset huomioon ja toimii sen mukaan.

Erään hallin taakse emme kerran oikein ehtineet ajoissa. Jokin kuljetuspalvelu siellä toimitti pienpanimolle laitteita ja siitähän ei tullut sitten mitään. Lumihankeen juuttuivat niin pullotuskone kuin etiketöintikonekin. Melkoinen show olikin se.

Mutta keskiviikolle lupaavat jälleen lumisateita. Tuuli on navakkaa ja ajokeli huono. Varmaan tarvitaan taas hinauspalvelua vetämään autoja pois ojista. Koetetaan me kuitenkin hoitaa ne lumityöt, jos vaikka pysyisivät kulkuneuvot enimmäkseen tiellä.

Arvioi ensimmäisenä tämä viesti

  • Currently 0/5 Stars.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Kommentointi on suljettu