Motorgan.fi
Kaikkea autoista ja liikenteestä

Johdon sijoittaminen vesialueille

perjantai, 23 helmikuu 2018 14:57 by Admin
Valtioneuvosto on tänään antanut asetuksen eräistä vesialueille sijoitettavista johdoista. Asetus koskee vesi-, viemäri- tai voimajohdon ja tietoliikennekaapelin sijoittamista puron tai joen alitse.

Johto tulee asetuksen mukaan sijoittaa siten, että siitä ei aiheudu haittaa muille sijoituspaikalla oleville rakenteille, johdoille tai kaapeleille. Johdosta ei saa myöskään aiheutua pysyvää haittaa kalastukselle.

Vesistön pohjaan sijoitettava johto on varustettava painoin tai muutoin varmistettava että se pysyy paikallaan. Jos vesisyvyys on enintään kaksi metriä, johto on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä.

Johto on myös merkittävä selvästi havaittavalla tavalla maastoon. Valtaväylän alittavan johdon merkitsemisessä on noudatettava siitä erikseen määrättyjä säädöksiä.

Asetus tulee voimaan maaliskuun alussa.

Arvioi ensimmäisenä tämä viesti

  • Currently 0/5 Stars.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Kommentointi on suljettu